Kun kuolema saa ylittämään rajoja

On työpäiviä, jolloin ei voi kuin kunnioittaen hiljaa vastaanottaa ja kuunnella potilaiden tai heidän läheistensä kokemuksia. Kokemukset ja kertomukset saattavat olla niin suuria, että niille ei löydy sanoja.  Kuolemankin läheisyydessä oleminen saa ihmiset ylittämään aikaisemmin arkisessa elämässään ylipääsemättömiä tilanteita. Koska vielä on aikaa. Vielä voi valita tekonsa ja sanansa tai sanomattomien sanojen viisauden. Tämän todistaminen on joka kerta yhtä pysäyttävää.

Sain hiljakkoin keskustella sukulaisensa saattaneen henkilön kanssa hänen ja saatettavan viimeisistä yhteisistä ajoista. Heidän välinsä eivät olleet vuosikymmeniin olleet hyvät. Katseita ei ollut vuosiin aidosti vaihdettu, sukujuhlissa ei tervehditty lämpimästi jos ollenkaan ja sanotut sanat eivät olleet kauniita, jos niitä joinakin vuosina oli sanottu, kasvokkain tai selän takana.

Kuoleman lähestyessä molemmille oli virinnyt ajatuksia siitä, että näin ei ole hyvä erota. Ensin oli syntynyt saattajan rohkeus, joka avasi pelin. Hän tuli paikalle kerran, aivan siihen vuoteen vierelle. Hän tuli sen jälkeen uudelleen ja vielä uudelleen. Seuraavaksi oli saatettavan hyväksyvä näkökulma vieraaseensa. Olet tervetullut. Alkuun oli kiusallisia hiljaisuuksia enemmän, kuin olisi halunnut kestää. Istutaan tässä ja hengitellään, jostakin sitä on lähdettävä. Helpottavaa oli huomata, että ei pitänytkään osata sanoa mitään, mikä olisi ratkaissut kaiken. Löytyi tämä hetki ja se mitä tässä hetkessä oli mahdollista jakaa. Onko ruoka ollut hyvää? Oletko jaksanut syödä? Mitä kotiin kuuluu? Aina sataa vettä! Samalla oli vaihdettu ensin nopeita, varovaisia katseita, sitten levollisempia katseita. Vielä oli aikaa, joka riitti siihen, että kummankaan ei tarvinnut jäädä suremaan sitä, että yhteinen matka päättyisi kylmään sodanomaiseen hiljaisuuteen.

Kuulin myös sanomattomien sanojen viisaudesta. Siitä, että katkeria ajatuksia saattoi välillä käydä mielessä, mutta niistä halusi päästää irti – toisen vuoksi. Tärkeämpää oli tämä hetki, kun toinen oli samassa tilassa ja pysyi siinä.

Kun sitten tuli hetki, että saattaja katseli viimeistä kertaa kuolleen sukulaisensa kasvoja, hän näki niissä levollisuuden. Hän sai rauhallisemman tunteen sisälleen sen johdosta, että oli tehnyt suuremman teon, kuin katkerat muistot olisivat sallineet. Ja hän ymmärsi saatettavansa tehneen saman, suuremman teon kuin muistot olisivat sallineet. Hyvästijättö oli erilainen, heille parempi näin, mitä olisi ollut ilman ensin ilmennyttä rohkeutta lähestyä.

Joskus käy näin. Kuoleman läheisyys saa ylittämään rajoja, jotka ensin tuntuivat inhimillisesti katsoen liian vaikeilta. Olen kovin kiitollinen siitä, että tämä tarina päättyi heillä sovintoon ja yhteisten parempien muistojen luomiseen muutamien jäljellä olevien viikkojen aikana. Tällaisten tarinoiden jälkeen olen mielelläni hetken yksin ja painan mieleeni jälleen mittavia oppeja, joiden arvon haluan ymmärtää täydellisesti. Kun astun tänään työpaikalta ulos, mietin todennäköisesti tämän maapallon miljoonia ihmisiä ja sitä, miten tärkeitä ovat tasapainoiset ja riittävän hyvät ihmissuhteet. Toivon, että monet asiat selviäisivät nopeasti, jotta niistä ei tule elämän mittaisia taakkoja. Tilanteet voivat aina korjaantua. Jopa silloin on vielä aikaa, kun ollaan lähellä kuolemaa. Se vaatii hieman rohkeutta ja voi lopulta olla yksi elämäsi parhaista valinnoista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s