Saattohoitopotilaan vuoteen vierellä

Katselemme nyt erilaisin silmin häntä, joka kerran nauroi kanssamme, kertoi meille tarinoita elämästä, oli hyvä kollega, serkku, puoliso, lapsi, äiti, isä, ystävä. Mitä tehdä silloin, kun tuo läheinen on niin lähellä kuolemaa, että hän ei enää pysty puhumaan, ei ehkä enää katselemaan eikä voi olla varma siitä, kuuleeko hän. Mihin laskisi kätensä? Istuisinko vai seisoisinko? Mitä sanoa? Otanko kädestä kiinni? Näitä asioita tulemme ajatelleeksi, kun olemme sellaisen ystävän vuoteen vierellä, joka on pitkän sairauden jälkeen saattohoidon viimevaiheissa, jo hyvin lähellä kuolemaa.

Kosketus on vuorovaikutuksen vahvin muoto. Kaikki me tiedämme, miltä tuntuu tulla kosketetuksi kauniisti, lempeydellä, lohduttavasti ja lämmöllä. Kaikki me tiedämme, miltä tuntuu tulla kosketetuksi hajamielisesti, tönäisten tai kovalla otteella. Kaikki me tiedämme miltä tuntuu jäädä kosketuksetta silloin, kun sitä olisi tarvinnut. Kosketuksen merkitys on korvaamaton läpi elämämme, syntymästä kuolemaan.

Saattohoidossa olevaa ihmistä saa koskettaa. Se on yksi mahdollisuus kohdata, kertoa että olet siinä vierellä. Silloin kun silmät eivät enää avaudu, hengitys voi olla raskasta, tai sanoja ei enää tule, ihminen tuntee ja saattaa vielä pystyä kosketuksesi tunnistamaan. Saa silittää kauniisti käden päältä, voi kenties voidella käsiä tai jalkoja, kammata varovasti hiuksia, kostuttaa suuta. Samalla voi tehdä omaa surutyötään ja hyvästellä – hoivata kauniisti loppuun saakka.

Koskettamisen rinnalla voit halutessasi rauhallisella äänellä jutella arkipäiväisistä asioista, muistella, lukea ääneen jotakin vaikka päivän lehtiotsikoista, silloinkin kun toinen ei enää reagoi. Hän saattaa kuulla, tai aistia äänenpainosi saaden siitä turvallisuuden tunnetta, lohtua. Voit myös laittaa soimaan musiikkia, jos tiedät ystäväsi siitä pitäneen.

Toisaalta välillä on hiljaisuuden aika, vain olla vierellä ja katsella, aistia, muistella ilman sanoja. Silloin hiljaisuus puhuu enemmän, kuin mitä mitkään sanat voivat koskaan kuvata tai kertoa. Näin se saa ollakin. Silloin voi vain olla ja kuunnella hiljaisuutta. Kuunnella, mitä tunnelmia ja ajatuksia mieli nostaa silloin näkyväksi. Ja olla, minuutteja tai tunteja, siihen asti kuin tuntuu oikealta.

Kiitos rohkeudesta tulla, kohdata ja koskettaa läheistäsi. Me työntekijät näemme Sinut siinä vuoteen vierellä, tiedostaen läsnäolosi merkityksen ja tunnemme kiitollisuutta siitä, että olet juuri silloin siinä. Kiitos.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s