Haaveilu luo tulevaisuutesi

Onko sulla haaveita? Ovatko ne isoja vai pieniä? Oletko niissä välillä ihan vallaton vai haaveiletko realistisesti? Toteutatko haaveitasi aina, kun se on mahdollista? Mietin myös, mahtaako businessmies ehtiä haaveilla salkkunsa kanssa juostessaan? Toivottavasti. Olen melko varma, että moottoripyöräliikkeen omistaja osaa juurikin haaveilla – luohan hän haaveiden täyttymystä muille! 

Itse haaveilen useinkin. Sekä pienistä, että isoista asioista. Vaikka olen aikuinen, haaveilussani on jotakin lapsenomaista. Haaveillessani syttyy kipinä jostakin sielun syvimmistä osista ja hymyilen, vaikka istuisin pimeässä huoneessa tai kävelisin metsätiellä. Se hymy ja into ei ole aikuista nähnytkään. Haaveilu tuo voimia elämään ja lisää näköalaa, visiota, herättelee. Jännä ajatella, että lopulta lähes kaikki on mahdollista. Tuntuu etuoikeutetulta ylipäätään voida haaveilla asioista.  

Miksi etuoikeutetulta? Ilman huikeaa Suomalaista terveydenhuoltoa en voisi tänään haaveilla, sillä en olisi tänään elossa. Olisin kuollut syöpään jo lapsena ja elämän monet haaveet olisivat jääneet haaveilematta. Osalla sairauskavereista näin kävi. En vietä elämääni kuitenkaan täysin haaveillen. Olen halunnut koko elämäni maksaa takaisin sitä velkaa, jota koen ajoittain kantavani siitä, että minua on hoidettu niin älyttömän hyvin. Minua ovat hoitaneet huippuosaajat, alansa sitoutuneet lääkärit ja hoitajat. Minun ei tarvinnut tehdä itse mitään muuta kuin kestää se prosessi läpi. He käyttivät minuun satoja tunteja hoitaen, tutkien, lääkiten. Olen ollut kallis tapaus, maksanut yhteiskunnalle jo pelkästään syövän hoidon kautta kymmeniä tuhansia euroja. Muita aiheuttamiani kuluja en ole edes laskenut (koulutus ym).  

Etuoikeutetulta tuntuu myös siksi, että kaikki eivät voi tai jaksa haaveilla. On esimerkiksi sairautta, jossa lasketaan enää muutamia jäljellä olevia elinpäiviä. Tai maa, jossa asuu, on keskellä sotaa, nälänhätää tai sortoa ja kaikki energia menee hengissä säilymiseen. Tieto tästä saa hiljaiseksi ja nöyräksi. Käsissä on elämänlaadullisesti järjettömän iso lahja, että voit katsoa tähtiin ja kuunnella syvimpiä toiveita, joita sydämestäsi kumpuaa.

Teen paljon takaisin päin, ajoittain enemmän, kuin oikeasti pystyisin. Teen paljon töitä. Palkkatyön lisäksi teen vapaaehtoistyötä, jossa voin auttaa muita ilman vastapalveluksia tai palkkaa. Kirjoitan asioista, joiden toivon herättelevän ihmisiä ajattelemaan elämää ja sitä, mikä on oikeasti tärkeää. Jätän positiivisia kortteja ja pieniä lahjoja ympäriinsä kenen tahansa löydettäväksi. Yritän niin kovasti olla sen arvoinen, mitä minuun on sijoitettu. Ja samalla kuitenkin haluan niin palavasti elää, sillä se on annettu minulle lahjaksi jo moneen kertaan: Elämä itsessään. Halu elää tarkoittaa haaveilemistakin. Kuuntelen, mikä tekisi itseni ja läheiseni onnelliseksi, mikä on merkityksellistä, mistä innostun, mistä rauhoitun. Haaveet opettavat siitä, mikä on minulle tärkeää juuri nyt.

Mistäkö sitten haaveilen? Joinakin päivinä todellakin kaikesta maallisesta, kuten siitä, että asuntolaina katoaisi hups vaan pois, moottoripyörästä ja veneestä, kouluratsusta, vapaasta ajasta jotta voisi elää ja kokea maailmaa, matkustaa, hämmästellä ja nauttia. Mutta kun kaikki tuo on juossut ohi tietoisen ajatusmaailman, esiin tulee se, millä on oikeasti merkitystä. Haaveilen siitä, että voisin olla riittävän terve ja saisin jollakin ihmeen keinolla elää vielä kauan, edes 70 vuotiaaksi, mieluummin kuitenkin vanhemmaksikin. Haaveilen siitä, että elämässäni on riittävästi fyysistä, psyykkistä ja taloudellista turvaa, ystäviä ja rakkautta ja että olisin arvokas vain olemalla tämä mikä olen ja voisi hieman hellittää yrittämästä. Että en olisi yksin. Että osaisin olla hyvä äiti lapsilleni ja he oppisivat kunnioittamaan elämää ja kanssaihmisiä. Ja että uskaltaisin jatkossakin elää niin, että päätöksiäni eivät ohjaisi pelot vaan unelmat ja mahdollisuudet. Työn näkökulmasta koen, että haaveilu pitää hereillä sille, mitä voi tehdä paremmin, enemmän sydämellä, enemmän ilolla ja rohkeudella. Kuinka tehdä pieniäkin asioita suurella tavalla. Kuinka nousta aamulla niin, että tietää voivansa päivän aikana tehdä työtä merkityksellisellä tavalla. Kuinka mennä illalla nukkumaan tuntien, että on tänäänkin tehnyt omalta osaltaan asioita, jotka vievät organisaatiota ja sen ihmisiä eteenpäin. 

Molemmat, sekä pinnalliset että oikeasti merkitykselliset haaveet ovat ajoittain huikean isoja ja joidenkin kohdalla ajattelen, että melkein pitäisi tapahtua jokin ihme, että ne toteutuisivat. Ei tässä nyt ehdi kuitenkaan jäädä odottelemaan ihmeitä, joskus on oltava oman elämänsä ihme ja tehdä parhaansa. Hämmästyttävän monet ihmeet ovat ihan ihmisten tekosia. Tärkeintä on elämä itsessään ja se, että voi hengittää ja hymyillä. Aion haaveilla edelleen paljon, tehdä töitä asioiden eteen ja samalla kuitenkin luottaa siihen, että elämässä tulee eteen varmasti monia yllätyksiä joista ei osaa edes haaveilla. Se pitää uteliaana ja sen seikkailunhaluisen hymynkareen suupielessä. Elä vähän enemmän, vähän onnellisemmin, vähän rohkeammin, tänäänkin. Mäkin yritän.

Riikka

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s