#Miksei

kuva: Hannu Jukola

”Ei ole olemassa ylimääräistä aikaa, ei vapaa-aikaa tai joutoaikaa. Sinulla on vain elinaikaa. Anna mennä!”-Henry Rollins-

Rollinsin lause on totta. Meillä on vain elinaikaa. Juuri nyt hengitämme, elämme, teemme valintoja sen parhaaksi, että tällä hetkellä ja tulevaisuudessa elinaikamme olisi mahdollisimman elämisen arvoista. Elämämme on sarja suuria ja pieniä tarinoita. Osa hengästyttävän hienoja ja sitten niitä ei niin hohdokkaita, joissa kaikki kosahtaa kiville. Tarinoita kaikesta siltä väliltä. Mikä on Sinun elämäsi tämän hetken päätarina? Mitä osaa siinä näyttelet? Onko ohjaaja hyvä? 😉

Valtavan usein elämän tarjoamien mahdollisuuksien ja sydänhaaveidemme edessä epäröimme. Ehkä pelkäämme epäonnistumista, muiden mielipiteitä, häpeää – ei sellaisia tarinoita haluaisi. Ehkä meillä ei ole rohkeutta uskoa itseemme tai elämämme syvimpien toiveiden merkitykseen elämämme tarinoissa. Liian usein ihmisiä kuunnellessani huomaan, miten he kertovat mahdollisuuksiensa edessä siitä, mikä todennäköisesti voi mennä pieleen, miksi ei kannata antaa mahdollisuutta itselleen, miksi ei voi yrittää, miksi pitäytyä siinä missä nyt on, vaikka siinä tilanteessa olisi jopa mielipahaa ja ahdistuneisuutta. Miksi rakennamme muureja itsellemme? Sillä ystävillemmehän emme ikinä sitä samaa suosittelisi. Ystävillemmehän sallimme lähes mitä vain nähdäksemme, että he ovat onnellisia ja tyytyväisiä.

Kuinka kävisikään, jos puhuisimme mahdollisuuksien ja toiveidemme edessä siitä, miksi ainakin kannattaa yrittää – oman onnellisuutensa eteen! Kuinka loistava mahdollisuus tarinan juonenkäänne onkaan elämänlaadulle! Kuinka ihania ja hyviä asiat voivat parhaimmillaan onnistuessaan ollakaan! Mikä ainakin on mahdollista toteuttaa! Mitä vaihtoehtoja on mahdollista käyttää toiveitamme ja unelmiamme kohtaan kulkiessa? Miltä minusta tuntuisi, jos elämäntarinani kulkisi sydänhaaveideni mukaan? Tässä kohtaa meidän pitäisi uskaltaa sanoa useammin mahdollisuuksien edessä #miksei! Kuvittele, mikä energiamäärä hyvää vyöryy elämääsi ajattelutapaa muuttaessasi.

Yhtäkkiä puhuisimmekin väsyttävän ja surullisten, pysähtyneiden elämänkohtaloiden takana olevan ongelmakielen sijasta ratkaisujen kieltä, jossa rakennetaan elämää rohkeasti, hengästyen, innostuen ja luottaen – sydäntään kuunnellen. Millaiseksi sinun maailmasi muuttuisi?

On surullistakin, että tämän maailman melskeessä monet unohtavat kuunnella sisintään ja sydänhaaveitaan. Jos ei koskaan tule kuulluksi unelmineen tai tarttuneeksi toimeen niiden toteutumiseksi, menettää aina palan itsestään. Joskus montakin palaa. Millainen on valta tarinalla, joka ei saanut tullut todeksi..? Se luo ainakin tyhjyyden ja myös yksinäisyyden tunnetta. Pahimmillaan katkeruutta. Silloin voi ajautua lukuisten ihmisten ympäröimänä syvää yksinäisyyttä tuntien hakemaan ulkoista pikahyväksyntää. Etsimään jotakin, joka korvaisi tyhjiön. Sosiaalisen median kautta saadut tykkäykset päivityksiin tuovat hetkellisen innostuneisuuden, medianäkyvyys tuo hetkeksi merkitystä omalle työlle tai elämälle.  Se että huomataan, nähdään ja kunnioitetaan näin, tuo määräaikaisen hyvän olon.

Ulkoinen hyväksyntä ei koskaan kuitenkaan täytä sisäistä tyhjiötä, vaan meidän tulee oppia itse rakastamaan itseämme, haaveitamme, ainutlaatuista elämäämme, joka tuo jotakin pysyvää olemassaoloomme ja elämänhaluumme. Ulkoista hyväksyntää pitää hakea aina uudelleen ja uudelleen sillä sen voima sammuu nopeasti, muutamissa päivissä. Sen sijaan omien syvimpien tarpeidensa kuuleminen ja niistä innostuen, niiden hyväksi rakentaen tuokin yllättäen mukanaan syvän tyytyväisyyden ja vapauden. Vapauden nauttia, iloita, nauraa, hengittää vapaasti sekä hyvinä että vaikeina hetkinä. Eikä se olo riipu enää siitä, paljonko peukutuksia ja hehkutusta saat.

Ole kiltti ja ole onnellinen useammin, rakasta itseäsi rohkeammin (ei se ole keneltäkään pois), kuule sydäntoiveitasi. Eletään vähän enemmän, vähän rohkeammin, vähän onnellisemmin tänäänkin. Alla vielä muutama kirkastettu ajatus matkaasi tukemaan. Anna mennä vaan! Yes You Can!!! Halaus!

-Tee asioita, joita kohtaan sydämesi palaa.

-Älä koskaan säästele mitään erityishetkiä varten. Elossa oleminen itsessään on erityishetki – hetki hetkeltä.

-Älä anna periksi, jos jokin on sinulle erityisen tärkeää – ihmeitä tapahtuu joka päivä. Tosin Sinun pitää joskus olla se oman elämäsi ihme. Tee se näyttävästi ja voimalla. Suuret asiat ottavat joskus aikansa mutta eivät tapahdu, ellet tee omaa osuuttasi.

-Jos joku kohtelee Sinua huonosti, muista että se kertoo enemmän hänestä kuin Sinusta. Jos joku valehtelee Sinulle hieman – hän valehtelee todennäköisesti isosti. Se miten vastaat näihin, kertoo sen sijaan Sinusta. Joskus et voi muuta kuin antaa olla ja perääntyä.

-Suurin kommunikaation ongelma on se, että emme kuuntele aidosti ymmärtääksemme vaan usein pelkästään muodostaaksemme vastineen. Tuomitse muita vasta kun olet itse täydellinen.

-Uskalla rakastaa, sillä se antaa elämääsi merkityksen.

-Kun rakastat jotakuta, älä yritä muuttaa häntä. Sen sijaan auta heitä olemaan paras versio itsestään.

-Joskus on oltava hetkisen yksin, jotta kuulet muiden oletusten ja ajatustottumustesi keskeltä omat sydäntoiveesi. Vain he, jotka aidosti välittävät Sinusta, kuulevat senkin, kun olet pitkään hiljaa – liian pitkään. Päästä heidät lähellesi, kun he tulevat. Kiitä.

-Ulkoinen kauneus on lopulta vain ulkoista. Mikä todella sulkee toisen ihmisen sydämeesi, on luonne, aitous ja ihmisyys, sydämellisyys.

-Uskalla unelmoida. Uskalla toteuttaa.

-Älä vain selviydy. Haluan että elät!

-Jos edessäsi on edes pieni mahdollisuus tarttua johonkin, mikä tekee Sinut aidosti onnelliseksi, ota riski sen hyväksi. Elämä on lopulta kovin lyhyt.

 

Lämmöllä, Riikka

 

 

3 kommenttia artikkeliin ”#Miksei

  1. Totta, haaveita täytyy ihmisellä olla, se pitää mielen virkeänä ja tarpeenvaatiessa rohkeutta toteuttaakkin niitä.

    Tykkää

  2. Hienosti kiteytettynä ajatuksia.Muistan lukeneeni joskus erittäin puhuttelevan tekstin ”miksi en minä ”-teemasta, jonka kirjoitti lapsensa menettänyt äiti.Jotain erityistä myös hän viestitti samalla ajattelumallilla.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s