Mitä kuuluu?

#sosiaalipsykologin #blogi

Auto makaa ojassa katollaan – kukaan ei pysähdy. Kuljettaja saa jotenkin itsensä ulos autosta ja pääsee tien varteen. Hän yrittää pysäyttää autoja ja joutuu odottamaan, ennen kuin viimein joku pysähtyy auttamaan.

Maassa makaa ihmismytty, jonka ohitse jonnekin toisaalle kiirehtivät ihmiset kävelevät kiinnittämättä myttyyn huomiota. Pitkän ajan kuluttua yksi ihminen pysähtyy auttamaan ja hälyttää apua. Ihmismytty selvää vakavasta sairauskohtauksesta viime tingassa.

Ystäväporukassa yhdellä on vaikeaa. Elämässä on surua. Ystäväporukasta yllättäen kukaan ei soita, saatikka tule käymään. Tämä yksi ihminen, joka eniten kaipaisi ystävää ja läsnäolijaa, jää yksin. Kadulla kävellessä tutun ystäväporukan jäsen jopa vaihtaa äkkiä kadun puolta, ettei joudu tervehtimään ja sitä kautta kysymään, mitä kuuluu.

Itsemurhaa yrittäneen suurin elämän suru ja yrityksen syy oli yksinäisyyden tunne ja tunne siitä, ettei ketään kiinnostanut, miten hän elämänsä eli, mitä ajatuksia ajatteli.

Edellä mainitut esimerkit ovat tosia. Olemme lukeneet niistä aivan äskettäin lehdistä ja sosiaalisesta mediasta. Aika moni meistä ei näitä lukiessa yhtään ymmärrä, mitä tässä maailmassa oikein tapahtuu. Kysymme oikeutetusti, miksi emme kuule, auta emmekä näe toisiamme?

Onko meillä niin kiire, että emme pysty itse enää yhtään enempään vastuuseen?

Oletammeko, että joku muu kyllä pysähtyy tai joku on jo pysähtynyt tai ollut yhteydessä.

Onko empatiakykymme ja rohkeus puuttua tai kohdata häviämässä?

Eikö meiltäkään enää kukaan kysy, mitä kuuluu?

Kyynistymmekö?

Tuleeko onnettomuus, ero, suru tai kuolema meitä itseämme jotenkin lähemmäs, jos hakeudumme tukemaan sellaista, joka on elämän pyörteessä. ”Näinhän voisi käydä minullekin”. ”En tiedä mitä sanoa”.

Olemme ihmisinä tilanteessa, jossa olemme laput silmillä liian usein. Kävelemme ohi liian usein. Katsomme toisaalle liian usein. Tuomitsemme liian usein omien pikaoletustemme pohjalta. Hylkäämme liian usein. Kaikki käy helposti napin painalluksella tai ohi kiiruhtamalla ja noin – oma elämä on taas helpompaa.

Tiedän – epäreilusti kirjoitettu, mutta haluan että ihmisinä ajattelisimme asioita. Monella on korostunut oikeudenmukaisuuden ja auttamishalun arvomaailma, mutta ketä ne sitten ovat, jotka kävelevät ruuhkassa sairauskohtauksen saaneen ohi? Kuka pujahtaa kaupassa toisen hyllyn väliin, ettei tarvitse kohdata häntä, jolla on vaikeaa? Kuka jättää surua tai masennusta kokevan ystävänsä ilman viestejä ja soittoja? Tämäkin kokonaisuus muodostuu meistä kaikista ihmisistä ja sen tajuaminen menee kyllä tunteisiin.

Tärkeää on tutkailla omaa osuuttamme. Päättää, mitä konkreettista voisimme omassa elämänpiirissämme tehdä tämän maailman inhimillistämiseksi ja sen eteen, että se täyttyisi enemmän rakkaudella ja välittämisellä. Että itse tulisi kysyneeksi, mitä kuuluu ja että lähellä olisi vähintään yksi, joka sitä kysyisi itseltäkin.

Maailma olisi niin paljon parempi paikka meille, jos käyttäisimme päivittäin kohtaamisissamme kahta sanaa: Mitä kuuluu? Ja sitten kuuntelisimme ymmärtääksemme – emme muodostaaksemme vastinetta.

 

Tekoja

Ajatukset voivat olla ja usein ovatkin kauniita. Ensimmäinen kynnys on tehdä ajatuksista konkretiaa. Konkretia ja inhimillisyys toisia kohtaan on tekoja. Voisimmeko ylittää kynnyksen? Mitä ne teot voisivat olla? Ainakin hämmentävän pientä vaivaa vaativia, mutta niin elämän ydintä.

TEKO: Pysähdy ja auta, jos näet, että jollakin on hätä.

TEKO: Kysy läheiseltä, mitä kuuluu elämääsi.

TEKO: Näille kolmelle ihmiselle soitan viikonloppuna.

TEKO: Näille kolmelle ihmiselle laitan kivan viestin.

TEKO: Näille ihmisille haluan osoittaa, että välitän ja he ovat mielessäni.

TEKO: Joku läheinen ilahtuisi halauksestani.

Suomen Mielenterveysseura on tehnyt konkreettisen teon ja haastanut kuluneella viikolla ihmiset huomioimaan läheisiään entistä paremmin. Tavoitteena on saada suomalaiset kysymään toisiltaan useammin kuulumisia, sekä kuuntelemaan, mitä toisella on sydämellään. Helsingissä kävellessä silmiin osuvat itsemurhaa yrittäneiden aidot jäähyväiskirjeet, joidenka tavoitteena on avata silmiämme. Niiden taustalla on erilainen määrä inhimillistä kärsimystä, kuten kiusaamista, masennusta, yksinäisyyttä, talousvaikeuksia tai toivon ja elämän merkityksellisyyden menettämistä. Esimerkiksi itsemurhia voidaan ehkäistä olemalla enemmän ihmisiä toisillemme. Auttamalla. Näkemällä. Hengittelemällä yhdessä vaikeiden tilanteiden läpi. Ylipäätään voimme lisätä omaa ja läheisten elämänlaatua ja onnellisuutta välittämällä ja tekemällä pieniä, mutta ihmisen elämän kokoisia tekoja toisiamme kohtaan.

Kiitos kun välität. Välittäminen on tekoja.

Riikka

 

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Mitä kuuluu?

  1. Olet niin oiikeassa Riikka…Jaoin tekstisi vaikka en mitään mainitsemistasi asioista ole tänään tehnytkään.
    Terveisin Arja

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s