Kuolema muistuttaa elämisen tärkeydestä

Elämässä on aina jollakin tasolla läsnä tietoisuus myös kuolemasta. Muistuttamassa, että oikea aika elää on juuri nyt. Muistuttamassa, että aika on se, jolla on oikeasti valtaa ja jota emme saa takaisin, kun se on elämämme tiellä kulunut loppuunsa. Kun oikein ajattelemme, emme oikeasti halua hukata aikaa kohtuuttomasti siihen, mikä ei tunnu oikealta, kuten esimerkiksi katkeruuteen ja vihaan. Aika on paljon arvokkaampaa. Elämä on paljon arvokkaampaa. Sinä olet paljon arvokkaampi.

Aika on muistuttamassa meitä siitä, että sillä on väliä, miten elät. Se saa ehkä juuri tänään kertomaan lähimmille, kuinka tärkeitä he meille ovatkaan, kuinka paljon heitä rakastammekaan. Se tietoisuus saa meidät kenties tekemään isoja ja pienempiä päätöksiä, jotta voisimme turvata sen, että viimeisinä päivinä meille on mahdollista kuolla rauhassa. Jotta mitään liian kipeää ei jäisi kesken. Jotta olemme sanoneet ne sanat, jotka ovat meille merkityksellisiä ja jotka on saatava sanottua. Jotta olisimme katsoneet silmiin juuri niitä ihmisiä, joita meidän sielumme on halunnut katsoa silmiin, vaikka koko tila olisi ollut täynnä muita ihmisiä ja heidän uteliaita katseitaan.

Rajallinen aika herättelee meitä, jotta tulisimme toimeen elämämme kanssa niin, että sen ylä- ja alamäet muuttuvat osaksi kokonaistarinaamme ja monet surutkin muuttuvat rakkaiksi suruksi, sellaisiksi mitä ei vaihtaisi pois. Ei kai kukaan meistä kuole ilman jonkinlaisia elämän säröjä. Hirvittävän lohduttavaa.

Kuolema ei pyydä saapumistaan anteeksi tai kysy meille sopivaa aikaa, paikkaa tai ikää. Se tulee, kun se tulee. Yllättäen nopeasti tai hiljaksiin käyskennellen, etäältä meitä tarkkaillen, kuin sopivaa hetkeä miettien.

Joskus se tulee elämämme kevääseen, jossa olemme juuri puhkeamassa kukkaan, innokkaana, auringon alla lämmitellen. Joskus se tulee elämämme lämpimän kesätuulen keskelle, kun nautimme raukeina elämän hyvyydestä ja kauneudesta, runsaudesta ja kukoistuksesta. Joskus se tulee elämämme syksyyn, kun korjaamme kypsää viljaa, työmme palkkioita ja katselemme värikkäitä puiden lehtiä syksyisessä maassa, tehden yhdestä elämämme vaiheesta luopumistyötä ja levätessämme. Ja joskus se kuolema tulee elämämme talveen, jossa odotamme sitä, jossa kaikki on valmista ja elämä on peitetty valkoisen hangen alle, jossa muistot valmistautuvat puhkeamaan kukkaan.

Onko meillä täydellistä kuolemaa? Hyvää kuolemaa? Aika, jolloin olemme valmiita, niin valmiita kuin nyt kukaan voisi kuolemaan olla. Elämä voi silti tulla keskeneräisyydessään valmiiksi. Se voi tulla valmiiksi silloinkin, kun emme tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joskus kuolemisessa hyvää on kärsimyksen päättyminen ja se, että ainakin on saanut elää ja kokea.

Elämä on kuitenkin se tärkein. Elä sellaista elämää, mikä tyynnyttää sielusi ja saa hymyn suupieliisi. Jossa olosi on juuri sellainen, kuin olisit kotona ja hereillä. Sitä kohti. Elämä on se tärkein. Kuoleminen on niin lyhyt hetki. Sen pelkääminen lamauttaa koko jäljellä olevan elämän. Joten elä rohkeasti.

Kuoleman läheisyys korostaa asioita. Näyttää, millä on väliä, kenellä on merkitystä. Jos tietäisit, että kuolet kahden kuukauden kuluttua, mitä tekisit elämälläsi silloin? Jos tietäisit että kuolet kahden vuoden kuluttua, mitä tekisit elämälläsi silloin? Entä jos tietäisit, että saat elää vielä kymmenen, kaksikymmentä, neljäkymmentä vuotta? Ja kun oikein mietimme, tuskin haluaisimme silloin, että mikään ei ole muuttunut. Miksi siis pelkäämme esimerkiksi muutosta niin paljon?

Joten mitä sitten haluatkaan tehdä, tee se aika pian. Suunnittele, kokoa ihmisesi lähellesi, elä vähän enemmän hereillä. Älä syytä, tuomitse ilman varmuutta ja muista, kuinka jokainen pyrkii tekemään jollakin tavalla elämässään oikein siinä tilanteessa, missä he ovatkaan. Kaikki syyttömät eivät aina puolustaudu, ja he ovat helposti uhrejasi, joskin vahvoja omassa rauhassaan. Mutta älä syytä. Päästä irti ja kanna tyylikkäästi oma vastuusi. Elä elämää eteenpäin.

Kun olet täyttänyt ja toteuttanut sydäntoiveitasi kiitollisuudella ja lämmöllä, niitä isompia ja pienempiä, elämä monella meistä jatkuu niiden aikana ja jälkeenkin eteenpäin. Kuule niitä silloin lisää, ja anna niiden jatkaa toteutumistaan hyvänä arkena, läheisinä ihmisinä, irtiottoina riemuun aina silloin, kun se on mahdollista. Tee hyvää. Valitse joku kohteeksi. Sinä voit tehdä niin. Joku lähelläsi on saattanut kuiskata hiljaa, pelasta, auta. Voit kuiskata ihan hiljaa ”Autanhan minä” – ja pelastaa jonkun. Hiljaisesti meteliä pitämättä. Se on kauneinta hyvää. Voit valita kohteeksi organisaation. Voit valita myös yksilön.

Elä tänäänkin koska nyt se on mahdollista. Kuolleena et voi enää elää täällä maan päällä. Etsi tänään siis tie hymyyn ja syliin. Anna anteeksi. Päästä irti. Tartu hyvään tiukasti kiinni. Rakasta. Rakasta ihmisiä ympärilläsi, elämää, itseäsi, sitä että juuri nyt hengität sisääsi ilmaa ja olet. Elossa.

Lämmöllä, Riikka Koivisto

jk. Sydänkiitos jälleen jokaiselle, joka jakaa artikkelia. Arvostan!

3 kommenttia artikkeliin ”Kuolema muistuttaa elämisen tärkeydestä

  1. Kirjoituksesi aivan totta kun vain aina muistaisimme tämän. Elää siis tätä päivää ja olla olla kiitollinen tästä päivästä. Rakasta lähimmäisiä ja muista se myös sanoa heille kuinka rakkaita ovat. Olla myös armollinen itsellesi.

    Tykkää

  2. Riikka kulta,
    Niin kaunista, niin totta. Kun vain aina muistaisikin tai osaisi elää sanojesi mukaan.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Anna Becker Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s